perjantai 13. joulukuuta 2013

JOULU JOULU JOUDU JO

Täällä se on taas, yksi minun suosikki pyhistäni. Yksi syy on varmaan se, että siihen voi valmistautua niin pitkän aikaa - siis tunnelma kasvaa viikkojen aikana, jolloin ideoita lahjoista tupsahtelee päähän (yleensä silloin kun on jo jotain vähän tylsempää ehtinyt hankkia). Tämä koskee myös askarteluja: tuntuu, että parhaat ideat tulevat vasta kun koko joulu on jo käsillä, siis jouluaattona tai sen jälkeen, ja asioiden värkkääminen tuntuu myöhäiseltä. Tänä vuonna asiat ovat kuitenkin vähän toisin. Aika ja fiilistely ovat menneet johonkin ihan muuhun ja eipä tuo lumeton maakaan tunnelmaa nosta.

Tänä vuonna en ole ehtinyt/jaksanut tehdä juuri mitään. Kenenkään ei kannata odottaa mitään itsetehtyä (tässä kohtaa jotkut saattavat hengähtää helpotuksesta, koska rehellisyyden nimissä, kaikki tekeleeni eivät aina ole onnistuneimpia.. kuten eräs kynttiläkoriste, joka syttyi tuleen..)

Aina pitää jotain kuitenkin tehdä. Tänä vuonna "se jotain" oli koristeita, vaikka kuuseen. Sisko sai jo oman settinsä, jos heille vaikka oma kuusi tulisikin (eli saihan joku jotain itsetehtyä.. heh heh).






Ja minun perinteiset joululeivonnaiset valmistui: valmis paketillinen piparkakkuja ja sitten karkkikauppaan. Useimmiten tähän kuuluu pipareiden tekeminen itse, mutta ei tänä vuonna!







Pieni jouluasetelmakin valmistui ja koristelu on siinä tämän joulun osalta. Maanantaina nimittäin minä ja Edith startataan mukkilaan jouluvalmisteluihin ja mies seuraa torstaina. Nauttikaamme siellä joulun tuoksuista, viimeisistä askarteluista ja pakettien väkertämisestä.




Onneksi sentään maailmassa on joulumyyjäisiä, jonne jokainen voi mennä tunnustelemaan joulua. Tänään kohteena Annikin pihan joulumyyjäiset täällä Tampereella.

P.S: en malta odottaa seuraavia jouluja, jolloin Edith alkaa ymmärtää tilanteen päälle.. mutta nautitaan nyt tästä käsillä olevasta ensin!

1 kommentti:

  1. Minä enemminkin huokasin helpotuksesta koska ei tarvitse tuntea pahaa mieltä kun sinä olet laittanut niin paljon enemmän aikaa joululahjoihin :) -nimetön vankikarkuri

    VastaaPoista