lauantai 27. joulukuuta 2014

JOULU JOULU JOUTUI JO

Tsiljoona vuotta on kulunut edellisestä kirjelmästä ja vaikka kaikenlaista jaettavaa olisikin ollut niin inspiraatio on ollut tyystin hukassa. Kameran esiin kaivaminen on ollut lähestulkoon ylitsepääsemätön este (joulukortteihin sain kuvat napsastua beibestä, mutta sekin meinasi ylittää voimat). Nyt on kuitenkin kännykkäkameralla yritetty joulumeininkiä tallentaa - aatosta ei tietysti ole kuvan kuvaa, mutta kuka näitä laskee. 











Kun oli joulun tanssit tanssittu, tuli aika pakata jälkikasvun jälkikasvu autoon ja mennä johonkin. Ajettiin viherlandiaan katsomaan papukaijoja (joista Kalle on asustanut siellä jo vuodesta 1985 ja Torsti 1991.. eli ovat muutaman pällistelevän ihmisenpoikasen aikanaan tavanneet). No, linnut eivät tainneet hirveästi inspiroida, mutta luultavasti reissu oli muuten kiva. Ainakin kirjoittajalle tarpeellinen breikki näistä seinistä, joiden suojasta edelleen nautin.













 Näihin sanoihin (joita oli vähän) ja kuviin (joiden osalta voidaan huomata käyttäjän rakkaussuhde kännykkäkameran ihanaan filtteri/suodatin valikoimaan, jonka avulla tuntuu että heilahtanutkin kuva on yht'äkkiä hieno ja hyvä) on hyvä lopettaa.

Hyvää loppuvuotta ja uusia lupauksia kohden (edellisille kävi köpelösti).

maanantai 3. marraskuuta 2014

HALLOWEENLOMALLA

Kävimme kirpun kanssa mukkilassa lomailemassa ja mikäs se sattui samaan aikaan: halloween. Juhlista vastasi siskontyttö 6 v. Kuten parhaissa pileissä, hän keskittyi tarjoiluun, koristeisiin ja seuraan (naapurin tyttö). Edith puolestaan harjoitteli tekemään taidetta. Väriä oli vähän naamassa, vähän paperissa ja vähän pöydässä. Eniten kuitenkin kiinnosti piirustusalustan kuva.



Juhlia varten oli kauhukoristeita, jotka isompi neiti oli tehnyt eskarissa. Niiden lisäksi hankimme kurpitsan (ei ihan oikeaoppinen, mutta tällä oli jatkokäyttöäkin toisin kuin koristekurpitsalla).





Kurpitsataiteesta piirakaksi. NAM! Kotimatkalle lähdettiin mahat täynnä edellämainittua. Liekö johtui siitä, tai jostain ihan muusta, matka ei ollut edes meidän mittapuulla (kulje koko matka käytävää pitkin lapsen perässä, kun hän tutustuu kanssamatkustajiin) rauhallinen tai mukava vaan kiukkuinen ja väsynyt. Kotiin päästiin kuitenkin.



Ja kuka tälle höperölle voisi olla vihainen?

tiistai 28. lokakuuta 2014

VUOSI ELÄMÄSTÄNI, ELÄMÄNI VUOSI

Eilen tyttäreni täytti kokonaisen vuoden. Se tuntui jotenkin suurelta ja samalla kysymyksessä oli ihan tavallinen maanantaipäivä. Joka kerta kun kuluneen vuoden aikana on koittanut 27. päivä kuukautta, olen palannut ajatuksissani taaksepäin siihen hetkeen, milloin tämä matka on alkanut. Se on tuntunut epätodelliselta, usein kaukaiselta - melkein unelta.



Päivät ja hetket sairaalassa kirpun syntymän jälkeen ovat jääneet mieleeni pehmeinä pumpulipäivinä (aika siis kultaa muistot, sillä jos oikein pinnistän muistisolujani niin pystyn palauttamaan mieleeni todella raivostuttavan huonekaverini ja imetyksen he**vetin kipeää tekevän aloituksen..) jolloin nappia painamalla apu oli käsillä, ruoka tuli huoneeseen ja muistaakseni nukuin. Tuosta viimeisestä en ole ihan varma.

Elämä kotiinpääsyn jälkeen oli aika erilaista. Uutta, raskasta, vaikeaa. Kaikki elämässäni on mullistunut kuluneen vuoden aikana. Olen siitä tänne jauhanutkin niin paljon, että itseäkin vähän kyllästyttää, mutta omapa on blogini.

Nyt on kuitenkin aika vähitellen palata "oman" elämän syrjään kiinni. En tiedä, mitä se tarkoittaa, sillä en enää tiedä, kuka olen. Enkä tiedä, mistä aloittaa etsiminen. Hyviä vinkkejä kellään?

Rautavaaran onnettomuuden (ja kyllähän se on onnettomuus, että mitään niin hirveää tapahtuu) jälkeen tuntuu vielä tärkeämmältä tuijottaa omaankin napaan. Vaatia ja saada vapaata äitiydestä. Ja onneksi on ihmisiä ympärillä, joiden avulla se onnistuu. 


Tätä tapahtumaa en antaisi elämästäni pois mistään hinnasta, enkä pysty edes kuvittelemaan tuskaa, joka seuraisi siitä, että menettäisin muruni. Mutta äitiys- se on kirpeää hommaa!

P.S: ollaan elämän seuraavassa vaiheessa, kun imetys ei enää kuulu valikoimaan. 

perjantai 17. lokakuuta 2014

MIHIN TÄMÄ AIKA HUPENEE?

Huh. Tuntuu siltä, että päivät vipeltää niin ettei perässä pysy. Ihan hauskaa kun muistelee aikaa noin vuosi taaksepäin. Tasan vuosi sitten jokainen aamu kun heräsin, totesin pettyneenä, etten ollut vieläkään synnyttämässä (koska olin varma, että synnytys alkaa yöllä) ja kulutin päivää minkä kerkesin kunnes taas oltiin illassa ja uuden mahdollisuuden äärellä. Ja sitten muutaman viikon hyppäys eteenpäin ja aika aamusta iltaan oli liian pitkä ja sitten vielä yö.. Nyt hymyilyttää, silloin ei niinkään.

Nyt olen ensimmäistä kertaa yksin kotona (vielä yhden yön). On ollut aikaa siivota ja laitella paikkoja muuton jäljiltä vähän enemmän kohdilleen. Aikaa töllöttää telkkaria vaikka aamupalalla. Aikaa pyöräillä kaupoille ja käydä kaikissa, mihin on asiaa (Kirpun kanssa homma voi loppua lyhyeen). Kassajonossa etuilevalla papalle voi hymyillä ja sanoa, että ei ole kiire, mene vaan. Sylissä kun ei kiemurtele 10 kg jäntevää ja vilkasta lihaa. 

Kotiin pyöräillessä hymyilyttää vaan. Aurinko laskee ja minä olen onnellinen, että olen tässä. Yksin. 

En tietenkään osaisi arvostaa näitä hetkiä ilman niitä toisenlaisia päiviä. Nekin on ihania, mutta tämä itsenäisyys nyt on kertakaikkiaan NIIIIN SIIIISSTTIIII!

En jaksa etsiä kuvia tähän. Taidan vielä vähän löhötä. Huomenna saan muruni (molemmat) kotiin ja jatkamme imetyksetöntä elämäämme. 

Palataan!

tiistai 16. syyskuuta 2014

TÄNÄÄN TAPAHTUI

Pieni valokuvausräiskintä uudella asunnolla - keskittymistä ei ollut kun jälleen pieni avustaja halusi osallistua kuvaamiseen.. Silloin ei ole kauheasti aikaa miettiä kuvan sommittelua, kun yrittää nopeasti painaa liipasinta ennen kuin kamerassa on kiinni pari pieniä käsiä ja yksi liukas kieli.

Mutta vähän sellaista ilmapiiriä siitä, mihin ollaan matkalla. Koko muuttaminen tuntuu nyt raskaalta. Tai oikeastaan tämä välitilassa roikkuminen. Tavaraa on siellä ja täällä. Siellä ei ehdi mitään järjestämään, kun pitää lähteä tänne päiväunille ja täällä vain miettii, mitä voisi jo viedä sinne ilman, että huomaa, että sitä olisikin tarvittu täällä.. Kuluttavaa. Samaan hengenvetoon voin todeta, että oma pesukone hajosi eli nyt pestään pyykit uudella asunnolla. Eihän tätä oikeasti kauan kestä. Eihän?

Eilen ajoin Punkalaitumelle hakemaan Tori.fi'stä ostamani senkin. Maaritilta lainassa oleva Caravelle kuljetti minut perille ja takaisin (vaikka toisinkin olisi voinut olla). Maisemat olivat todella kauniita, mutta en uskaltanut kauheasti pysähdellä ihailemaan kun kotiin piti ehtiä nukutushommiin. Kuitenkin oli ihanaa ajella itsekseen tunti suuntaansa keskellä peltomaisemaa. Kaupanpäälle kohtaamani ihminen (siis senkin myyjä) oli mahtava. Siis kerrassaan loistava reissu.

Ajatus oli, että senkki olisi tullut työhuoneeseen, mutta ei se oikein sovikaan sinne. Luulen, että koti tälle kauniille (ja painavalle) huonekalulle löytyykin olohuoneesta.. ei haittaa mua - se on oikeasti tosi kaunis senkki. Tulkaa katsomaan.


Siivousvälineet.. Näitä tarvitaan! Tässä osoitteessa tullaan tarvitsemaan myös paljon remppaushermoja, kun korjaillaan tehtyjä toimenpiteitä..






Onhan se ihanaa, kun ikkunasta näkyy puita, puita ja puita. Myös omenapuu, joka on omalla pihalla.. Katsotaan ensi keväänä, mitä kaikkea sieltä paljastuukaan.




Tapettimaku ei ihan kohtaa omistajien kanssa. Kun löydetään jostain ilmaista tapettia niin tämä vaihtuu.




Olohuone

ja ne portaat. Yläpäässä on porttiviritelmä. Tällä hetkellä vain alakerran vessa on käytössä, joten ollessani asunnolla Kirpun kanssa kaksin, otin hänet mukaan alas, jotta pääsin vessaan. Vaan mitäpä kuulin.. Töps töps töps. Syöksyn ylös pöntöltä ja siellä neiti on puolessa välissä portaita. Meinasin saada sydärin.


Välillä on pienen tauon paikka. Onneksi tavaroiden mukana on kantautunut jo jotain pienemmällekin.




Oma huone. Nalle on lainassa talon omistajilta ja saa osakseen isoja halaussyöksyjä. Pitää jotenkin salakuljettaa se jossain vaiheessa autotalliin vuokranantajan tavaroiden sekaan.




keskiviikko 10. syyskuuta 2014

UUSI..

Eihän sitä vielä kodiksi voi sanoa, kun mun mielestä ottaa vähän aikaa ja mutustelua, että jostain asunnosta tulee koti. Uusiin neliöihin ollaan kuitenkin lähdössä. Tänään itseasiassa käytiin jo yksi autollinen heittämässä tavaraa ja revittiin yksi seinällinen tapettia pois.

Asunto on sijainnin ja neliöiden puolesta ihanteellinen ja juuri sitä mitä toivottiin. Pinnoissa ja sellaisissa hommissa sitten vähän onkin töitä. Mutta mikäs sen ihanampaa! Paitsi jos olis rahaa niin se olis ihanampaa, mutta eiköhän sitä jotain saada aikaiseksi rahattomanakin tai muutamilla kympeillä.

Eilen kävin Edithin kanssa siivoilemassa ja ajattelin ottaa tänne muutamia kuvia, mutta kamera tilttasi. Se ei ollut mitenkään mieltä ylentävää, koska aloitin valokuvauskurssin maanantaina. Onneksi tänään kameraliikkeessä ongelma ratkesi ja kyseessä oli vain jumittunut optiikka, joka alkoi toimia. Huh. Ei olisi ollut ylimääräistä rahaa korjaus- tai hankintahommiin.

Alla muutama kuva, jotka vielä sain napsastua, mutta asuntoa niissä ei juurikaan näy. Palataan asiaan viikonlopun jälkeen, kun meillä on ollut apulaisia tapetointi (ja muissa PIKKUhommissa). Nähdään äiti ja iskä!



keskiviikko 3. syyskuuta 2014

ETELÄN LOMA

Perheen naisväki nauttii lomapäivistä etelässä! Palataanpa tekstiosuuteen nyt lomamatkan jo päätyttyä, koska puhelimella bloggaaminen oli superärsyttävää.

Välipalaksi etelän tyyliin croisanttia... 




Ja sitruunaa. Tai ainakin neiti makusteli kuoren päältä kaikki torjunta-aineet.




Syöminen aikuisten tuolilla onnistuu noin 2 minuuttia, kunnes tulee kiire johonkin muualle. Kun olin pidellyt sylissäni hyrränä hyörivää pikkuista ja välillä yrittänyt osua lusikalla suuhun (eli myös otsaan, silmään, leukaan.. no suunnilleen kaikkialle paitsi suuhun), ruokalappu oli kierähtänyt selän puolelle ja kanssani olikin kaikkien vauvojen supersankari!




Tällä reissulla tuntui siltä, että Edith ainakin uskoi omaavansa supertaitoja. Seisomaaan nousemista ilman tukea, puistossa paineli nelinkontin minkä kerkesi - välillä sentään vähän vilkaisi olenko jossain näkyvillä.. Koko reissun kanssamatkustajani oli seuraneiti, joka metrossa hymystytti mummojen suupielet ja sai miehet hymistelemään! 



Etelänmatkamme lomakohde ihan tarkalleen oli Helsinki ja Porvoo. Majoituimme Puu-Vallillassa mieheni isän serkun kotona. Hänet tunnetaan myös kunniamummona. Näimme ystäviä ja Porvoossa tavattiin pikkuruinen Seela (ikää 3 viikkoa ja painoa vähän päälle kolme kiloa eli melkein kilo vähemmän kuin Edithillä syntyessään). 





Näin se neitinäppärä näytti, että portaat eivät ole mikään este! Ja sama meno jatkui tänään junassa. Portaita ylös ja alas, käytävää eteen ja taakse.. Kunhan liikkeellä pysytään!




Kunniamummon kotona oli tälläinen ihana lampaantalja, jolla Edith pyöriskeli ja kellotteli aivan innoissaan. Jotain magiaa tässä pehmeydessä on, sillä myös kaikki pehmolelut ovat suosikkeja. Ja koirat. Oikeat ja kuvat, kaikki kelpaa!

torstai 28. elokuuta 2014

ONNELLINEN ILTA

Aurinko paistoi ja lähdimme koko perheen voimin ulos. Edithin iltaruoka eväiden merkeissä mukana, meillä kahdella onnellinen olo! Olin juuri päättänyt puhelun, jossa muuttomme pienen mutkan jälkeen varmistui. Ihanaa. Nyt mennään kotiin, jossa on Edithille oma huone, iso parveketerassi ja pihaa. Hinta on kohtuullinen, jos ei lasketa sähkölaskua ja talo on ihanalla alueella kauempana keskustasta. 

Meillä vastaanotetaan ylimääräisiä kukkaruukkuja ja muuta pihaihanuutta, ideoita ja talkookäsiä muuttopäivänä.. Miksei myös tapetointiin. Ja olihan siellä se saunakin - jäi asuntoa katsoessa huomaamatta meiltä molemmilta.









Mukaan iltaretkeltä nappasin pihlajan oksia ja sateenkaaren levittäytyessä taivaalle lähdimme sisälle puuronkeittohommiin. Lähes samantien alkoi sataa ja alakerrassa jonottavat baarikiertuelaiset saivat kasteen.. Sateenvarjojonossa oli jotain viehättävää - sisältä katsottuna.

perjantai 22. elokuuta 2014

KEINUTUOLI JA IHANA KURKKAUS

Keväällä kannoin kierrätyskeskuksesta kotiin pienen keinutuolin maalausta odottelemaan. Projekti tapahtui Jyväskylässä, joten se myös otti aikaa.. Yksi syy siinä, etten osannut päättää lopullista väriä. Monen mutkan kautta lopputulos on se mikä se nyt on. Taiteilijoita oli mukana taas useampi: minä, Alisa ja Edith - näistä viimeisin ei ollut ihan yhteistyöhaluinen, mutta pienillä viekkailla houkutteluilla (pujota kynä sählypallon läpi ja sitten yritä pitää terä kiinni pinnassa, kun pieni käsi huitoo ja repii vuoroin palloa ja kynää) lopulta kynä viuhtoi tarvittavan määrän viivoja.

Keskimmäinen taiteilija oli mukana halukkaasti ja piirsi Edithin, itsensä ja Millan Edithin 1-vuotissyntymäpäiväkutsuilla. Kuvassa on myös kukka maljakossa.

Minä tietysti olin innolla mukana ja yritin olla pilaamatta pienempien hienot taideteokset.


Lähtökohta: punainen keinutuoli, maali rapistuu.




Tärkeää: huomata muutakin kuin meneillään oleva projekti.




Kaunis. Mutta ehkä ei Edithin mielestä.




Valmis. Kolmen taiteilijan yhteistyö.











Naapurin aidan takaa kurkkii ihana kaunotar.




Samaa voi yrittää tavoitella tähänkin kuvaan.



P.S: me muutetaan, palaan balettitunneille ja syksy on täällä! Mitä kaikkea ihanaa voikaan tapahtua!

perjantai 15. elokuuta 2014

DROJEKTI

Muutamia kesävärkkäyksiä on pakerrettu. Tässä ensimmäinen valmiiksi saatu. Syöttötuolin lakkaus oli kulunut ja paljaat puuosat tuntuivat oikein imevän ruuan itseensä. Niinpä reippaasti maalikauppaan! Väri on oikein tyttömäinen, melkein itteäkin hymyilyttää.


 Pienenä ekstrana maalasin pöytäosan liitutaulumaalilla. Saapa sitten kerrankin piirtää pöytään ihan luvan kanssa.



P.S: ylemmässä kuvassa näkyvät tämän vuoden hääpäiväkukkaset. Kuusi vuotta. Viuh!

HUUDAN HUUDAN ... ILOSTA

Otsikon totuudellisuudesta en tiedä, mutta jos yrittäisi pukata itseään sinne positiivisen ajattelun piiriin niin voisihan se noinkin olla. Olen päättänyt yrittää nähdä asioiden valoisat, ihanat ja arvokkaat piirteet, kestää väsymyksen ja suhteellisen huutavaisen Kirppuseni ja opetella nauttimaan elämästä tässä ja nyt.



Tehtävä tuntuu lähtökohtaisesti tärkeältä, mutta niin vaikealta.

Olin Kirpun kanssa kyläilemässä Porvoossa ystäväni ja hänen perheensä luona. Yritin saada pikkupirpanan nukkumaan ja tuudittelin häntä perheen vanhempien makuuhuoneessa, jossa tällä hetkellä on vielä tyhjillään oleva pinnasänky. Kirppu osoitteli seinällä hengarissa roikkuvaa pientä mekkoa ja sanoin hänelle:"Tänne odotetaan pientä tyttöä".

Rauhallisessa makuuhuoneessa, hämärässä, sanat tuntuivat tärkeiltä. Odotus pyhältä. Jokin rauhassa, joka huoneessa lepäsi, liikutti minua syvästi. Tuntui arvokkaalta, että saisin laittaa tyttäreni nukkumaan tuohon sänkyyn, jota oli valmisteltu pienen tytön turvaksi. 

Ei niistä päiväunista mitään tullut, mutta hetki jäi mieleen. Odotus voi olla rauhallista ja tilaa antavaa tai sitten se voi olla pakottavaa, kiirehtivää ja stressaavaa. Itse tunnistan omassa odottamisessani valitettavasti jälkimmäiset piirteet. Silloin huomaamatta jää tässä hetkessä olevat asiat. 

Nyt on siis tavoitteena Kirpun kanssa nauttia päivistä, niistä jäljellä olevista kesäisistä ilman kiirettä syyspäiviin. Ja kun niiden aika on, nauttia väreistä, hajuista ja villapaidoista. Ja tuleehan se joulukin taas, onneksi!



tiistai 17. kesäkuuta 2014

PIENI TAUKO

Tämän blogin kirjoittaminen ottaa nyt pientä taukoa, kun esitys Kissing Mimosa vie kaiken ylimääräisen ajan.

Sillä (siis esityksellä ja sen tekijöillä Reijalla ja Mimosalla) on oma blogi osoitteessa www.kissingmimosa.blogspot.com.

Käykääpä ajan kuluksi siellä ja muualla Mimosan nettimaailmoissa. Oikeastaan sinne ehdin kirjoittaa vain minä, mutta katsotaan jos Mimosaltakin jossain kutsujen järjestämisen välissä olisi aikaa kirjalliselle annille.

Joten syssyllä nähdään ja kuullaan täällä osastolla taas!