VAIHE 2: PERSEELLEEN MENI

Kuin aikoinaan pirtinpöydän maalausprojektissa, niin kävi myös meidän Helsinkisessiossa. Ei mennyt niinkuin Strömsössä. Suunnitelmat on nyt uusittu ja toivottavasti ne tuovat kaikille osapuolille mielenrauhaa. Pirtinpöydän kohdalla ainakin uusi suunnitelma oli parempi kuin vanha, joten toivotaan samaa tämänkin projektin kohdalla.

Rakas lapseni ei todellakaan jaksanut pitkiä harjoituspäiviä sirkuksella, vaikka hänen isänsä urhoollisesti etsikin keinoja hänen viihdyttämisekseeen (uusin naurun aiheuttaja on se, kun isä leikkii hevosta). Vaikka asian muotoileminen sirkusryhmäni jäsenille oli minulle vaikeaa, heidän ymmärryksensä tilannettani kohtaan oli suuri. Samana päivänä, kun päätöksen kotiin lähtemisestä tein, harjoituksissa kävi mentorimme/ohjaajamme Nakkinen, joka kevensi kaikkien mieltä omalla rennolla asenteellaan ja ideoinnillaan sekä valottamalla hieman Belgian demon luonnetta - aikamoisia kauhukuvia jo ehdimme maalata siitä, mitä siellä tulee tapahtumaan (eli menemään persiilleen), kun tuntuu, että aika loppuu kesken tekemisen suhteen. Itselleni tuli parempi olo jo siitä, että tiesin tekeväni oikean päätöksen. En ole siis jäänyt projektista pois, mutta osallistuminen on minimaalista, kunnes neiti on saanut hieman ikää.

Joten perheemme pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa ja lähti takaisin kotiin (tosin pienellä viiveellä, koska päätöksiä tehdessäni, olin tietysti unohtanut, että olin luvannut asuntomme siskoni perheelle käyttöön. He taas olivat pitämässä siellä tyttärensä syntymäpäivät seuraavana päivänä ja yökylään oli tulossa mm. mummi ja ukki.. eli eihän me oltaisi mahduttu omaan kotiimme yöksi.) No, lopulta pääsimme kotiin.

Tällä viikolla teemme yhden yön reissun Helsinkiin ja minä käyn harjoituksissa hieman lyhyemmän ajan. Sitten yritetään rauhoittaa meininkiä vähän.. Ei pidä sanoa mitään, kun silloin taas tapahtuu jotain, mitä ei voi estää ja yht'äkkiä ollaankin selkäreppujen kanssa jossain Himalajalla ja ihmetellään, että miten tässä näin kävi.  

varpaat suuhun - kokeilepa itse!

OOH, LIFE.

Eipä ole ollut paljon aikaa kirjoitella! Tai jos on aikaa niin ajatukset on sellaista sotkua, ettei siitä selkokielistä tekstiä saa(en siis halua aliarvioida kenenkään luetunymmärtämistaitoja, mutta päänsisältö muutettuna kirjoitukseksi on ollut tällaista:

ööh tota. öjuhösddddddddk                         lssssssså   Edith läknmsdoo    ???????????????? oöojH !!!!!!!!! " #### " äoinl

ei varmaan tarvitse jatkaa pidempään). 

Elämä heittää yllätyksiä eteen ja niin tälläkin kertaa - ei, en ole raskaana. Yllätys liittyy työelämään ja sen myötä tahti kiristyi aikaslailla.

Sirkusryhmämme Zero Gravity Company valittiin seuraavaan hakuvaiheeseen NEXT-hankkeessa. Meidän täytyy siis valmistaa killerihyvädemo huhtikuuksi. Teoksen ensi-ilta on alkuperäisten suunnitelmien mukaan syksyllä 2015, joten teoksen ajatteleminenkaan ei kuulunut suunnitelmiin tälle keväälle. Tuo hanke on jokatapauksessa niin mieletön mahdollisuus, ettei sitä voi ohittaa. Ja niin, siis jokaikinen toimiva aivosolu on ollut työllistettynä tähän projektiin eli siinä ne harmaat menijät, joiden turvin olen aikaisemmin saanut kirjoitettua.

Huhtikuussa siis Belgiaan esittelemään tulevaa teosta "Toisin sanoin" (nimi voi muuttua). WUHUU! 

Joten on tässä tämä "treenaan vauvaelämään sopivalla tahdilla" vähän muuttunut. Tosin ei kauheasti, kun ei vaan pysty.. Edith ei jaksa pitkiä päiviä sirkuksella ilman kunnollista seuraa ja ei mieskään voi siellä meidän kanssa joka päivä hengailla. Eli oikeastaan on muuttunut vain se, että stressaan treenaamisesta enemmän kuin aiemmin - ei mikään hyvä muutos, I can tell.. Kun olen tunnettu muutenkin sellaisena lunkisti ottajana.. hmm, hmm. Olen päässyt nyt kuitenkin joogaamaan pari kertaa ja huomenna on vuorossa pilates. Keskiviikkona suuntaamme Helsinkiin puoleksitoista viikoksi treenaamaan. Silloin mies on lapsenvahdin hommissa sitten joka päivä. Sormet ristissä kohti tulevaa ja toivotaan, että koko perhe jaksaa tuon jakson.

kuva on Espanjan reissusta. Ei ole paljon kamerakaan räpsynyt. Pitää yrittää ottaa mukaan meidän Helsinkisessioon.. Pakkaaminen. OIH. Vauvaperheen tarvitsema tavaramäärä on älytön. Tai sitten se olen minä. Onneksi paikanpäällä on käytössä pesukone.

Muutamat vauvatiedotteet: neiti oppi kääntymään samana päivänä kun täytti 3 kk. Tällä hetkellä ääntely on lähinnä mielettömän korkeaa kiljumista - se on niin siistiä kun on sellainen ääni itsellä!! Kauheasti yrittää ilmeisesti edetä ryömien, kun peppu nousee ja jalat vispaa. Vielä ei mihinkään päin liikuta ja sekös se sitten ottaa aivoon. Muuten on aivan mielettömän hymyileväinen ja vekkulimainen tyyppi, joka osaa jo odottaa mahapäristyksiä vaipanvaihdon yhteydessä ja käkättää nukutuslaulua kuunnellessa.

Me ollaan käyty Edithin kanssa sylisirkuksessa ja se on hauskaa!! Viime viikko jäi väliin, kun nöppönen oli kipeä. Se ei ollut mitenkään kevyt kokemus, kun muutenkin univelkaiset vanhemmat keräsivät valvomista vähän lisää plakkariin ja eihän se ole kivaa katsoa, kun pieni voi pahoin. Onneksi särkylääkkeet helpottivat oloa ja pahin taittui parissa päivässä. 

Kohta on ikää jo 4 kk:tta. Vaikea uskoa, että olemme olleet tässä kokoonpanossa jo viime vuoden puolelta. Asiat on koko ajan olevinaan uusia, vaikka tietystikään elämä ei ole samanlaista kuin ihan aluksi - kiitos, kiitos siitä. Siis, että joulunakin olimme jo me. En muista siitä hirveästi mitään. Vain sen, että oli harmaata. 

Nyt mennään kevättä kohti ja kohta kai minäkin totean, että nyt se sitten muutti pois kotoa ja voi voi kun aika rientää. Helppo todeta nyt, että 4 kuukautta on hurahtanut nopeasti. Muistan kuitenkin, että aluksi yhdestä päivästäkin selviäminen oli saavutus ja aikakäsitys ei riittänyt muutamaa tuntia pidemmälle. On se ihanaa, että asiat helpottavat.