"ÖISIN OLEN PASKA ÄITI"

Missä on jatkuva onni, kevyt mieli, rakkaudellinen ja lämmin kodin ilmapiiri? Täällä asuu stressimutsi, joka ei rentoudu sitten millään. Onnen hetkiä on, mutta ne katoavat niin helposti mielestä, kun huutoraivarit ja käninä alkaa. Miten saa lapsen nukkumaan tarpeeksi, ettei uneen tarvitsisi vaipua itkun kautta.. Siinäpä kysymys. Kun tuollainen neliviikkoinen ei järkipuhetta kuuntele.

Muistelen, että kirjoituksen otsikko on ystäväni suusta tullut lausunto. Voin liittyä lausuntoon, mutta tarkentaa sitä osaltani seuraavasti: olen paska äiti myös päivällä, jos olen ollut yöllä hereillä paljon. Tai minulla on kuumetta (rintatulehdus). Tai välillä tuntuu, että ihan milloin vaan.

En ymmärrä lastani. Juuri nyt minusta tuntuu, että hän on aina onneton ja itkee - koen tietysti olevani vastuussa tästä tilasta - olenhan äiti. Minun pitäisi hallita lempeät kädet ja helliä puhuvat huulet, jaksaa hyräillä ja lellitellä, mutta välillä tuntuu, että paukut loppuu. Ja sitten itkettää, kun tulee paha mieli, etten osaa tätä. Minussa on joku virhekoodi ja en osaa heittäytyä lapsentahtiseksi kotona viihtyjäksi. Ja tietysti minusta tuntuu, että juuri sitä lapseni tarvitsee - eikä äitiä, joka haluaa luuhata kaupungilla tai hommailla jotain omaa juttua.

Olo on siis riittämätön. 

Päivät ovat keskenään äärimmäisen erilaisia. Toisina päivinä jaksan tsempata ja korjata asennettani, toisina tuntuu siltä, että kaikki kaatuu niskaan.

Palataan tarinassa sen verran taaksepäin, että eilen totesin saaneeni rintatulehduksen. Ei muuta kun päivystykseen, kuumetta 38,6 ja olo sen mukainen. En ole koskaan päässyt lääkärille niin nopeasti kuin eilen. Olin aulassa noin 5 minuuttia (ja jonoa oli). Ilmeisesti auttaa, että on pieni vauva mukana. Sain illan ja aamun lääkkeet mukaan ja sitten kotiin. Kauhulla odotin iltoihimme kuuluneita itkukohtauksia - etulohko aivoista oli jo räjähdyspisteessä muutenkin. No niitä ei juurikaan tullut, pari pikku pirahdusta vain.

Rintatulehduksen hoidossa ohjeena on, että rinta pitäisi tyhjentää kahden tunnin välein myös öisin. Edith yleensä nukkuu öisin 3-4 h pätkiä, parhaimmillaan on ollut 6h unetkin. Lapseni kuitenkin oma-aloitteisesti heräsi viime yönä kahden tunnin välein. Hän teki sen itkien, mitä ei oikeastaan koskaan ole tapahtunut vaan olen havahtunut johonkin muuhun röh(k)inään. Myös päiväunilla tänään herätys itkuun. Tissillä itkee. Kaikissa itkuissa kuitenkin syli auttaa. Nyt pelkään, että ensikin yönä heräillään koko ajan. En jaksa. 

Ei pitäisi pelätä etukäteen, mutta pelkäänpä koko ajan. Kaikkea. Että epäonnistun totaalisesti. En rakastaisi lastani. En kykenisi tuntemaan hellyyttä häntä kohtaan. Välillämme vallitsisi täydellinen ymmärtämättömyys.

Tämä äidiksi kasvaminen on kivuliasta. En osannut odottaa tällaista.

Nyt nuppuni nukkuu kantoliinassa - toinen kerta kun saan hänet suostumaan olemaan siinä - ja olemme molemmat ihan hikisiä kun kehot lämmittävät toisiaan. Huomenna lähdetään tapaamaan isomummua, Edith senioria. Toivokaamme hyvin nukuttua yötä ja iloista lasta ja äitiä.