tiistai 12. marraskuuta 2013

VOIHAN ITKU

Sitä sanotaan, että oman lapsen itkua on helpompi kestää. En tiedä, miten tätä mitataan? Totta on, että itku ei ala v*tuttamaan kuten jonkun muun lapsen itku alkaa (siis minua alkaa), mutta vaihtokaupassa saa paljon syvemmän tunteen. Sydäntä raastaa ja tekisin mitä vain, että itku loppuu. Eli onko sitä helpompi kestää? 

Ei. Sitä on vain pakko kestää (junassa voin vaihtaa vaunua, jos kyseessä on jonkun muun lapsi). Ja sitä, että sydän hajoaa, kun pieni ihmeeni huutaa ja lopuksi pääsee sellaiseen karitsan epätoivoiseen määkynään. (Äiti, tätä kirjoittaessani olemme eläneet eilisillan ja lapsemme on oikeasti itkenyt lohduttomasti eikä vain päästänyt sellaisia pieniä parahduksia).



kuva netistä


Tänä aamuna maidon saaminen kesti ilmeisesti liian kauan, kun yritin saada itsellenikin aamupalan valmiiksi imetyshetkeen, ja sain kuulla aivan uudenlaisen raivostuneen kirkaisun. Se päättyi välittömästi, kun tissi oli suussa.

Sitten jo hymyilyttikin. Niin myös minua. Ne hymyt auttaa jaksamaan. Pienet vekkulit silmän liikkeet ja muikistelut. Silmiin katsominen. Sitten jaksaa mennä lukemaan ohjeet ja kehitysvaiheet vauvan iän mukaan ja taas saa uskoa siihen, että tämä on ihan normaalia. Ja muistaa hengittää syvään.

Tilanteet vaihtuvat tällä hetkellä koko ajan. Mikä eilen tuntui toimivan, ei välttämättä toimi tänään. Isän mahan päällä nukkuminen tuntuu pitävän suosionsa ja tänä aamuna mukavasti neitokainen rauhoittui äidinkin kehoa vasten.

Kohti uutta päivää.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti