VAUVAN HOITOA MAALAISJÄRJELLÄ

Mikä vitsi. 
Siis kuulun ihmisryhmään, joka kuvitteli osaavansa suhtautua uuteen tulokkaaseen järjellä ja päättelykyvyllä. Ajattelin ottaa asiat vastaan sellaisina kuin ne tulevat ja suhtautua niihin rauhallisesti. Mutta mitä jos aikaisemmin omistamani maalaisjärki on kadonnut? Siis kuin tuhka tuuleen hipsutellut taivahalle ja minulle on jäänyt vain.. no ei mitään.

Miksi se itkee? Miksi se huutaa? Miksi se kiemurtelee? Kuuluuko sen nukkua noin paljon? Miksi se ei nuku?

Ja nämä tunteet. Kaikkea rakkaudesta epätoivoon. Itkua onnesta, väsymyksestä, osaamattomattomuudesta, epäymmärryksestä. Rakkaudesta, söpöydestä. Vaikeinta on kestää "negatiivisia" tunteita. Kun oikeasti tekisi mieli huutaa, että nuku nyt, mua nukuttaa. Ja kun yöt alkavat pelottaa.. Kun ei jaksaisi valvoa. Ja vaikka misu vetäisikin kolmen tunnin unet niin hän ähisee ja röhkii niin paljon, ettei siinä vieressä nuku kukaan. Kokeilin korvatulppia, mutta musta tuli niin vainoharhainen, että kun ensimmäinen vähänkin kovempi ääni kuului, säpsähdin ja heitin tulpat korvista - toinen löytyi myöhemmin tissien välistä.

Enkä voinut tietää, että vauvan kakka kiinnostaa niin paljon. Onko se oikean väristä? Mikä on oikea väri? Haiseeko? Tuliko sitä taas vai oliko tuo pieru? Vaihdanko vaipan, vaikka neiti on juuri nukahtanut ja siis herää vaihtamiseen? Uuden äidin ja isän ongelmat.

Onneksi on isä. Minun perheessäni hän on korvaamaton. Tekee ruuan, siivoaa, valvoo, vaihtaa vaipan ja on uskomaton vauvan rauhoitusmasiina. Silittää, lohduttaa, sanoo, että kaikki on hyvin. Me selvitään. Että se siitä äitimyytistä. Tässä perheessä äitillä on puolellaan vain rintavarustus.

Kaikella rakkaudella koko perheelleni, rakastan teitä.

Terveisin uusi äiti.