Aiheen nyt jokatapauksessa tällä kertaa nosti mieleeni eilen näkemäni esitys. En nähnyt sitä kokonaan, koska puoliajalla lähdimme pois. Vielä kymmenen minuuttia ennen puoliajan alkua olin sitä mieltä, että katson esityksen loppuun, vaikka oppimiskokemuksena, mutta sitten alkoi ärsyttää liikaa ja päätin, että olisi parempi idea viettää se aika ystävien seurassa.
Minuahan siis oikeasti harmittaa todella paljon, etten pitänyt esityksestä. Olin saanut liput (no, onneksi suoraan sanottuna, koska jos olisin maksanut niistä niin se vasta olisikin ärsyttänyt), joten oli epäkiitollinen olo kun poistuimme kesken.
Jokatapauksessa avaan hieman pohdintojani. Esiintyjät olivat superhyviä. Todella taitavia sirkusartisteja. Esitys taas ei ollut hyvä (minun mielestäni, monien muiden mielestä se oli loistava). Tai se olisi voinut olla hyvä esitys, jos siinä olisi tehty valinta jompaankumpaan suuntaan: joko pohtia valittua aihetta tai rakentaa se teknisten sirkusnumeroiden esittämisestä lähtien - tai siis sitähän se oli - sitä olisi kannattanut myös markkinoida niin. Jos esitystä mainostaessa väitetään, että siinä on mietitty tarinaa tai jotain aihetta niin jotenkin olettaisi sen tulevan selväksi katsojallekin.
Esityksestä on myös sanottava, että siinä oli todella pohdittu visuaalista maailmaa sekä nähty vaivaa sen toteutuksessa. Esitykseen oli valittu neulomisen elementti kantavaksi teemaksi, mutta sen käyttäminen jäi ainakin ensimmäisellä puoliajalla varsin pinnalliseksi ja päälleliimatuksi. Muutaman kerran kun koin ihanan sykähdyttävän "nyt alkaa tapahtua"- elämyksen (liittyi aina jotenkin elemettien mielenkiintoiseen käyttämiseen) niin johan pyyhällettiin eteenpäin ja kiinnostava alku ei saanut mitään jatkoa.
Kirjoitukseni aihe ja sen haasteet eivät nyt todellakaan liity vain eilen näkemääni esitykseen vaan koskettavat koko (nyky)sirkuksen kenttää (ainakin Suomessa). Mitä se nykysirkus on? Mikä sen pointti on? Sirkusartistit tuntuvat pitävän kaikista suurimpana arvona tekniikkaa - siitä ei luovuta tai tingitä. Joten miksi ei sitten tekisi perinteistä sirkusta? Ehkä siihen liittyy tietynlainen ilmaisu ja estetiikka, joka ei välttämättä nykypäivän taiteilijaa innosta, joten ongelman ratkaisuksi kaikkea tekemistä kutsutaan nykysirkukseksi.
Tämän hetken esitystyylibuumina tekniikkadilemmaan tuntuvat olevan sirkusesitykset, jotka perustuvat tempuille ja taituruudelle, mutta ne ammentavat estetiikkansa nykypäivästä tai parodioiden aikaisempia vuosikymmeniä. Parhaimmillaan niiden markkinoinnissa ei mainita mitään minkään aiheen pohdinnasta vaan todetaan vaan, että "temppuja sillä ja sillä meiningillä". Silloin minä katsojana tiedän, mitä olen menossa katsomaan. Siispä osaan nauttia, jos esitys on hyvä. MUTTA jos siinä teosesittelyssä lukee, että jotain on pohdittu niin toivoisi, että niin olisi myös tehty. Muutenkin kuin lavastajan toimesta.
Aihe on hankala. Pitääkö olla nykysirkusta? Voisiko olla vain esityksiä? Esityksiä, jotka tehdään syystä tai toisesta, mutta syy voisi olla selkeä. Halutaan esittää temppuja. Halutaan herättää keskustelua. Halutaan tarjota runollisia hetkiä. Ja sitten ne esittämisen keinot valittaisiin sen mukaan, mikä syytä parhaiten palvelee. Ja silloin, anteeksi kaikki armaat sirkustaiteilijat, se ei ole niin tärkeää, että saako sen oman huipputemppunsa siihen teokseen vai ei. Kun se ei ole se syy, miksi esitys on tehty.
Aihe on mulle henkilökohtaisesti tärkeä, koska se koskettaa mun omaa työskentelyä. Viimeisimmän ohjaustyön taatusti tärkein anti oli omat kysymykset ja pohtiminen , miten ja miksi haluan tehdä esityksiä? Siis aivan perustavanlaatuisia kysymyksiä, jotka joudun käsittelemään uudestaan ja uudestaan.
Minulle ei enää riitä syyksi se, että esitysten tekeminen on kivaa. Ensinnäkin siihen liittyy niin hitosti asioita, jotka eivät ole kivoja. Raha-asiat, mielipide-erot, tilan hankkiminen ja kaikki se säätäminen, joka on jotain muuta kuin itse tekeminen - ideoiden syntyminen ja kehittely. Toiseksi, jotta annan mun aikaa johonkin asiaan tuntitolkulla päivittäin, mulla täytyy olla jokin henkilökohtainen kimmoke tuottaa sitä mitä teen. Minä en jaksa ilman sitä omaaa paloa. Ja mulle yksinomaan temput ei sitä paloa suo. Tarviin jotain mikä sytyttää mun sisäistä maailmaa. Jotain jaettavaa. Ja tähän riittää esimerkiksi niin yksinkertainen ajatus kuin tuottaa iloa. Siis en tarvitse mitään superfilosofista pohjaa - vain jotain mikä on tärkeää.
En tiedä, onko ongelma siis markkinoinnissa vai taiteilijoissa? Eikö meillä oikeasti ole mitään sanottavaa vai emmekö vain osaa välittää asiaamme? Jäämmekö jumiin lokeroihin sirkus, tanssi, teatteri tai ovatko ne markkinoinnin vaateet esityksille?
Lopuksi haluan vain sanoa, että ajatuksen juoksu saattoi olla sekavaa ja sellaista se on mun päässä koko ajan. Aiheesta on tuhat ja sata pientä mietintöä jotka kiertävät kehää mun aivoissa. En osaa vetää niistä mitään muuta johtopäätöstä kuin: haluaisin joskus osata tehdä hyvän esityksen. Mielelläni myös katson sellaisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti