MAHAÄITINÄ

Termi "mahaäiti" otettiin käyttöön viime äitienpäivänä, kun olimme Jyväskylässä oman äidin luona. Päivää oli juhlistamassa myös sisko lapsensa kanssa ja toinen äidiksi nimitetty sisko kaukolinjalla Norjassa. Mietittiin sitten siskontytön kanssa, että mikä minä olisin. Siis tavallaan äiti, mutta ei kuitenkaan. Eli mahaäiti. Äiti mahavauvalle. Termi on ollut käytännöllinen ja selkeä - saa omia käyttöön jos haluaa.

Tähän äitiyteen valmistautumisessa on ollut monenlaisia vaiheita - niitä kun raskautta ei kuulu, niitä kun ei lasta enää haluakaan ja oma itsenäinen (ja tarpeen tullen itsekäs) elämä ovat olleet loistavia ja innoittavia vaihtoehtoja, toivomista, epätoivoa, luopumista ja taas toivomista. Ja lopulta epäuskoa, kun viivoja on näytteessä kaksi. Siis kaksi. KAKSI. KAKSI PUNAISTA VIIVAA.

Sen jälkeen onnea, pelkoa, epäuskoa, toivoa ja nopeasti kasvavaa rakkautta. Miten pelko ja rakkaus kulkevatkin käsikädessä? Miten joku, ketä en ole koskaan nähnytkään saa minut jo pelkäämään hänen menettämistään. Kaaduin iltakävelyllä - hiekkatiellä kuoppa, jota en huomannut ja sekunnin sadasosassa sain kipeän muistutuksen siitä, kuinka paljon sattuu kun kämmenet ja polvet ovat auki ja täynnä hiekkaa. Lisäksi nilkasta meni nivelsiteet eli en ole tällä viikolla kävellyt pitkiä matkoja. Illalla mieleen hiipi pelko, jos jotain kuitenkin kävi vauvalle? Liikkuuko se? Hei, liiku vähän. Mä lasken kymmenen liikettä sitten voin nukahtaa. HALOO? Onko siellä ketään? Kun loppujen lopuksi tunsin kymmenen liikahdusta, aloin melkein itkeä.  

Yritän oppia keinoja selvitä noista säikähdyksen hetkistä. On varmaan itsestään selvää, että ne ei lopu ihan heti. Yritän vaan hengittää. Ja nauttia siitä kun kinkkurullaksikin kutsuttu perheenjäsenemme potkii mua kylkiluihin tai muuten vaan tekee jotain todella kummallisia muljahduksia ja kuperkeikkoja. 

Ja yritän muistaa, että tämä pallokalamainen olemukseni ei kestä loputtomiin.. Josta päästäänkin synnytykseen. Olen hyväksynyt, että synnytän. Olen yrittänyt lukea Hypnobirthing-kirjaa, mutta se ei sovi mun (kyyniselle) mielelle. Siis on siinä kirjassa ollut hyviäkin asioita hengittämisestä ym.. mutta mä en kestä sellaista ylipositiivisuutta. Tai esim. seuraava lainaus (joka on kirjassakin lainauksena) on musta älytön.

If a mother fights with others while she is pregnant, the baby will come out fighting in childbirth, causing much pain. The baby will grow up fighting and arguing.

(Rogu, as quoted in Mamato)

Älkää ymmärtäkö väärin, uskon syvästi, että äidin tunteet ja stressitilat vaikuttavat kasvavaan vauvaan, mutta tuo nyt on mun mielestä jo vähän paksua. 

No, eipä mun sitä kirjaa tarvitse lukea. Ja synnyttämisestä en tiedä mitään. Siis vauva tulee ulos pimpistä ja niin edelleen, mutta tarkoitan kokemuksellista tietoa. Kohta olen viisaampi.

Tämä asia on jo hoidossa.

Olen miettinyt ja saanut neuvojakin miten jäljellä oleva aika kannattaisi viettää. Useimmat tuoreet äidit neuvovat nukkumaan ja lukemaan. No, mä nukahdan heti kun alan lukemaan, olipa vuorokauden aika mikä tahansa. Eli sitten luen ja nukun vuoronperään. Yöllä nukun pieniä pätkiä (sikeästi) ja sitten vessaan. Omaan listaan kuuluu:

kampaajalla käyminen

pyykkikorin ostaminen

tauluprojektin loppuunsaattaminen

keittiön patterin taustan puhdistaminen 

(kiitos edelliset asukkaat..)

kaiken sellaisen tekeminen, joka sattuu kiinnostamaan

venyttely silloin kun jaksaa

Kun on mahdollista, pitää lähteä piknikille. Kiitos sisko pyörästä.