tiistai 6. elokuuta 2013

ALOITETAAN

Olen miettinyt tätä kauan. Tullut aina siihen tulokseen, että enpä sittenkään taida. Nyt kuitenkin aika tuntuu sopivalta. Todennäköisesti siksi, että muu toiminta (työt, kurssit ym..) jäävät tauolle ja minä jättäydyn äidiksi. Maailman parasta ja mullistavinta. Elämää ovat tähän asti jaksottaneet taiteelliset työt, koulu ja palkkatyö sekä puoliso - yleensä kaikki nämä yhtäaikaa. Nyt ennen beiben, eli Nepparin, syntymää elämässäni on kuitenkin ensimmäisen kerran kalenterissa pari kuukautta tyhjää. Muutama neuvolakäynti. Joten aikaa on. 

En ole keksinyt blogilleni mitään erityistä aihetta. Ajattelin, että sen avulla jaksaisin ottaa kameran useammin mukaani, harjoittelisin tietokoneen käyttämistä (olen saanut palautettua elämässäni muutaman opinnäytetyön, joten olen joutunut konetta käyttämään), mutta taidoissa on NIIN paljon parannettavaa. Olkoon tämä sellainen kevyt harjoitteluprojekti. Ajattelin kirjoittaa siitä, mitä eteen sattuu ja mikä kiinnostaa. Näin aluksi varmaan kotiin liittyen. Keväällä kirjoitan (ehkä) klovneriasooloni valmistamisesta - apuraha on, joten projekti toteutuu. Jännityksellä odotan, minkälaista se tulee olemaan Nepparin ollessa mahan ulkopuolella.

Olen täyttänyt tuota kalenterin "tyhjää" kaikella - lähinnä käsitöillä. Ajattelin jakaa ensimmäiseksi projektini "uudista ruokapöytä". Se on ollut tekeillä jo pari vuotta ja ensimmäisen pirtinpenkin hioin 2011.. Siihen se silloin jäi. Ei ollut aikaa, ei paikkaa eikä työvälineitä projektin loppuun saattamiseksi. No, joka tapauksessa kysymys on siis mieheni vanhasta pöydästä, joka on palvellut uskollisesti vuosia. Minä vaan en pidä männyn väristä, joten sitkeästi suostuttelin häntä luovuttamaan pöydän projektini kohteeksi. Vihdoin jossain lehdessä (silloin pari vuotta sitten) oli kuva maalatusta pirttikalustosta ja sain luvan omaan toimintaani. Sen jälkeen asunnot ja mahdolliset värivaihtoehdot niiden mukana ovat vaihtuneet tiuhaan, mutta pöydälle mitään ei ole tapahtunut. KUNNES. Muutimme Tampereelle, lupauduin lapsenvahdiksi siskoni tytölle viikoksi kun mummi ja ukki lähtivät Uuteen-Seelantiin, sain auton käyttöön ja lamppu syttyi päässäni. ON AIKA.

Siispä pöytä ja penkit (ne eivät ole käytössä, mutta parempi tehdä samantien samanväriseksi kuin pöytäkin, ihan vaan vastaisuuden varalta) autoon, suunta kohti Jyväskylää ja siskon ja isän työvälineitä kohti. Projekti alkakoon.

VAIHE 1: valmista puuttuva osa. Hio.






"Tarvitsin" kolme sahaa, jotta sain tehtyä tuon puuttuvan kiilan. En pidä sahaamisesta, mutta terävä terä auttaisi myös. Hioin kaiken kolmesti hiomakoneella. Hommaan meni kaksi päivää ja pölyä oli joka paikassa. Imuroin ja pesin terassain. Ajattelin, että nyt riittää - petsiä pintaan. 




VAIHE 2: Petsaus eli "kun suunnitelmat muuttuvat".
.



Jep. Perseelleen meni. Vanhaa lakkaa oli edelleen paikoitellen, jolloin tyhmempikin tajuaa, että puu ei siitä kohdasta ime petsiä itseensä.

Tämän seurauksena soitin kotiin.. "Mites olisi musta? Niin, että maalaisin ne mustaksi.. No kun ei tässä nyt oikein ole vaihtoehtoja."

VAIHE 3: uusi suunnitelma.




Marssin siis takaisin maalikauppaan, sain vaihdettua avaamattoman petsipurkin ja lakkasiveltimen uusiin maaleihin. Koska kalusteiden pinnassa oli osittain vanhaa lakkaa sekä sutimaani petsilakkaa, piti kaikki maalata tartuntapohjamaalilla ennen varsinaista maalia. Sitä ennen kaikki piti hioa uudelleen. Rehellisyyden nimissä sanottakoon, että lähinnä heiluttelin hiomapaperia kalusteiden lähellä ja uskottelin itselleni hiovani. Olin läpensä kyllästynyt kyseiseen puuhaan tehtyäni sitä muutaman päivän. Onneksi Alisa (siskon tyttö) auttoi tässä "hiostamisessa", kuten neljävuotias asian ilmaisi.


VAIHE 3: Valmis.





Väri on meille passeli. Mies piti lopputuloksesta. Samalla reissulla kotiin tuli perheemme ainoat viherkasvit (Viherlandiasta). Ne oikeasti asuvat ikkunalaudalla, mutta bambu sopi niin hyvin yhteen tuolien kanssa, että laitoin kuvaa varten pöydälle. Siis meillähän on myös orkidea, mutta jätin sen hoitoon äidilleni. Minun orkideani kun on melkein kuollut raakile ja äidin orkideat kukkivat ja kukoistavat. Katsotaan saako äidin taiat kukan vielä eloon.


P.S: Sivuprojektina tein Nepparille jakkaran (siis maalasin). Löysin sopivan pienen pallin kirpparireissulta Alisan kanssa Reissu oli neidin ensimmäinen kyseistä laatua. Hieman oli vaikeaa aluksi päästä tunnelmaan, kun hän luuli, että kysymyksessä on joku leikkipaikka.. mutta sitten Alisa tajusi jujun. Että täältä voi saada jotain. Alisan projektina oli löytää uusi lelu mummilaan, mun projektina etsiä ruukkuja, puulaatikoita ym.. Loppujen lopuksi Alisalle ostettiin kirjepaperia ja minä lähdin kainalossani ekstraprojekti. Jakkara oli jykevän tummanruskean maalikerroksen alla piilossa. Kuumailmapuhallin ja hionta. Maalaus. Tarkoituksena oli tehdä siihen vielä liljankukka, mutta saapa nähdä.





3 kommenttia:

  1. Aina aluksi näyttää vähän huolestuttavalta noi projektit mutta hyvät lopputulokset!! :) p.s.kiva lukea

    VastaaPoista
  2. Ne olikin huolestuttavia, mutta kun ei ymmärrä mihin lähtee niin ei tajua pelätä =)

    VastaaPoista
  3. Jei, kiva kun aloit kirjoittamaan! Minä ainakin luen :) Pöydästä tuli hieno! Pau

    VastaaPoista